Tämä rakkaudentäyteinen päivitys on aivan erityisen tapahtuman vuoksi...
Tänään lähden viettämään vuosipäiväviikonloppua poikaystäväni kanssa, tiedossa mm. ulkona syömistä, ehkäpä elokuviin lähtemistä, löllimistä ja ihanaa yhdessä oloilua :) Kaksi vuotta noin niinkuin virallisesti yhdessä, on tullut täyteen, niin täytyyhän sitä juhlistaa.
Joten ajattelin, että miksei sitä sitten voisi muutkin miettiä hieman rakkautta viikonloppuna?
Rakkaus on hyvin erikoinen juttu. Ensin siihen tavallaan kasvaa, perheen ja suvun parissa. Sitten pienen tytön prinsessaleikeistä alkaakin aika jättää, mutta haave unelmien prinssin löytämisesta ja auringonlaskuun yhdessä kulkemisesta ei siihen tyssää. Sitä alkaa tosissaan miettiä, että kenelle sitä kelpaa, vai eikö kenellekään.
Sitten eteen tulee niitäkin tilanteita, kun on luullut elävänsä jotakin ainutlaatuista tai edes jollakin tavalla upeaa aikaa, kunnes paljastuu, että ruusuiset kuvitelmat elämästä johtavat harhaan, eivätkä asiat enää mene kuten niiden pitäisi. Ainahan sitä jaloilleen pääsee, sitten etsii etsimistään ja turhautuu. Tuntuu, ettei sellaista rakkautta, kuin haluaa, ole edes olemassakaan. Asia unohtuu ja elämä on tasaisen harmaata.
Ja kuten aina, kaikki alkaa tyhjästä ja ennen kuin huomaatkaan, olet rakastunut. Se oikea oli sittenkin jossain, odottamassa.
Olen kuullut sanottavan, että ihmiselle on annettu kaksi jalkaa, jotta hän voisi juosta; kaksi kättä, jotta hän voisi syleillä; mutta vain yksi sydän, sillä toinen on annettu elämäsi rakkaudelle, jonka ihminen löytää juuri silloin kun sen aika on. Se ajatus on mielestäni aika kaunis.
No en tietenkään väitä, että poikaystäväni olisi kuninkaallinen, tai että ylipäätään ikinä olisimme nähneet auringon laskevan. Ei se ollut rakkautta ensi silmäyksellä, emmekä heti tienneet, että tässä se nyt on. Mutta se ei taida ollakaan jutun pointti.
Tärkeintä on se, että meistä on tullut toisillemme "se oikea". Niinhän sen pitäisikin mennä. Miten voisi rakastaa jotakuta, jota ei tunne kuin itseään? Ja kelpaaminen ei kuulu edes suunnitelmiin, typerä ajatus. Jokainen kelpaa kelle tahansa.
Syvällistä.
Mutta rakkaudelle pitää antaa siivet, mahdollisuus lentoon, eikä pelätä pakkolaskua. Kyllähän senkin jälkeen vielä lennetään.
Ajatellessani kirjoitustani, tuli mieleeni nämä sormukset, jotka ostin viime syksynä Ginan alesta. On ihanaa pyöritellä niitä sormesta toiseen, tai eri päin yhdessä sormessa :)
Aivan kuin rakkaus, ja elämä yleensäkin, kaikki on aina liikkeessä. Tilanteet muuttuvat, ja asiat vaihtuvat, mutta rakkaus ei silti katoa, eikä elämä lopu. On aivan sama, pujotanko sormeeni ensin L:n vai E:n;
kirjaimet voi silti pyöritellä asentoon, jossa sana L<3VE muodostuu. Tarvitseehan rakkauskin taakseen kovaa työtä? Ei se pysy yllä ilman huomion osoittamista toiselle.
Olen kiitollinen monesta asiasta; elämästä, tulevasta ammatistani, töistä ja harjoitteluista. Harrastuksistani, ompelusta ja taitavista käsistäni, joilla saan aikaiseksi vaikka mitä ihanaa käsityöideaa. Suruista ja murheista, koska eihän mitään opi jos päivät pitkään istuu perseellään silkkityynyllä kultalusikka suussa.
Olen myös kiitollinen teille, rakkaat blogini lukijat. Blogaaminen vapauttaa ideani lentoon, ja tiedän puhuvani ihmisille, jotka ymmärtävät maanisuuteni käsityöharrastusta sekä muotia kohtaan.
Kiitos.
Love ya!
Tiia :)<3
