Finally! Typerä takatalvi on ainakin häipynyt jo lujaa kevään tieltä täällä Kouvolassa :) Tänään on ollut niin aurinkoista ja lämmintä, että piti oikein jätskit hakea.
Tämän päivän huippujuttuja oli myös fysiikan koe, josta pääsen lentämällä läpi. Ikinä en ole fysiikasta, tai mistään muustakaan matemaattisesta pitänyt, mutta nyt odotellaan kiitettävää huomenna takaisin (!).
Superhauskaa oli myös opettaa saksalaisia poikia ompelemaan.
Kyllä,
ja vielä teollisuuskoneilla.
Ryhmä saksalaisia nuoria vierailee koulussamme ja Kouvolassa kolmen viikon ajan. Tänään heillä oli paja-päivä omalla osastollamme, ja englantia taitavasti taivutellen selviydyin koneen osien nimistä ja hienoja pussukoita syntyi vino pino. Tuli taas lukioaikojen kansainvälisyyskurssit mieleen, ja hienojen muistojen lisäksi jäi myös uusia tuttavuuksia, joiden kanssa keskustelu jatkuu netin parissa :)
Mutta siirrytääns tämän päivän postaukseeni:
Kaksi erittäin helppoa rannekorumallia on taas tullut koottua...
Helmien ja myös ompeluun soveltuvien strassien avulla sain aikaiseksi
jotakin ajatonta, mutta pienellä twistillä. Timanteissa on kaksiriviset reiät ja kahden vaijerin kanssa kiinnitin väleihin aina helmiäishelmiä.
Tämä malli oli simppeliä pujottelua, mutta helmien sekaan lisäsin muutamat riipukset.
Seassa on sävyltään samankaltaisia, mutta materiaaliltaan vaihtuvia helmiä. Löytyy niin kristalli-, lasi, muovi- kuin metallihelmiä.
Ja kuten taidatte jo tietää, papukaijalukolla saa kiinnitettyä melkeinpä mitä tahansa :)
Kristallinkirkasta kevättä kaikille!
Love ya!
Tiia :)<3