Muistaako kukaan Antiikkia, antiikkia ohjelmaa, joka tuli joskus YLE:ltä? Ihmiset raahasivat hinta-arvion saadakseen esineitä arviointitilaisuuksiin muistojen kera. Joskus joku "hit the jackpot", joskus jollekin kerrottiin esineellä olevan enemmän tunnearvoa kuin rahallista sellaista. Se ohjelma kieltämättä käväisi mielessäni tätä korua tehdessäni.
Osathan olivat siis Käsityömessuilta. Ketjua rupesin rakentamaan korupiikeistä. Pyöritin niitä kapeakärkisten pihtien ympärille ja katkaisin lopulta jouselta näyttävän pötkylän renkaiksi. Liitin niitä tosiinsa kiinni ja tein hieman isommat lenkin kiinnittämään riipukset.
Lukon hommaaminen oli haastavaa, ja koska sopivaa väriä ei tahtonut löytyä, päädyin tällaiseen ratkaisuun, joka ei kuitenkaan näytä ihan kököltä. Tämä on jostakin vanhasta korusta, jolla leikin lapsena sisarusteni kanssa. Se on ollut kauan korutarvikkeissani vailla käyttöä. Vastalenkin väänsin korupiikistä; se siis sujautetaan lukon keskikohtaan ja oikeanpuolinen osa klipsautetaan päälle kiinni.
Tässäpä tämä ikivihreä nyt sitten on!
Koruun tuli siis kiikarit, silitysrautoja kaksi, kellotaulu ja lankapuhelin. Ketjun erikokoiset lenkit eivät haittaa menoa yhtään, rosoinen ilme on vain hyväksi tämän korun tyyliin.
Häntä on rakennettu myös kaikesta pienestä ylimääräisestä, joka sopii tunnelmaan loistavasti.
Niin ja tämä Kangasalan sydänrannekoru sopii hyvin tuon antiikkikellon kanssa. Se on pariin kertaan jo hajonnutkin, mutta aina vaan pujotan helmet ja sydämen uuteen kuminauhaan tai vaijeriin, ja korun matka voi taas jatkua. Tein tämä ollessani ehkä 6 tai 7 nimenomaan Kangasalalla; eli siis joskus muinaisuudessa.
Korujen tekeminen vaan on niin nautinnollista. Paras hetki on juuri ennen valmistumista, kun tajuat, että kohta jotain ihanaa ja kaunista on syntynyt omien käsiesi kautta.
Love ya!
Tiia :)<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti